Vuoden 2018 alussa AMEO-verkoston kokoonpano muuttui, kun Suomeen perustettiin uusi ammatillinen erityisoppilaitos, Ammattiopisto Spesia. Uusi oppilaitos syntyi, kun Bovallius-ammattiopisto ja Validia Ammattiopisto yhdistyivät, joten nämä kaksi nimeä jäivät samalla pois AMEO:n oppilaitosten listalta.

Ammattiopisto Spesia toimii laajasti ympäri Suomea. Sen päätoimipaikat ovat Jyväskylä, Järvenpää, Pieksämäki ja Turku, joiden lisäksi oppilaitos järjestää koulutusta myös useilla muilla paikkakunnilla. Spesiassa opiskelee vuosittain noin 1200 opiskelijaa, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea opintoihinsa.  Erityisen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi oppimisvaikeuksiin, fyysisiin rajoitteisiin tai sosiaalisiin haasteisiin.

Spesian värimaailma on raikkaan sininen ja tunnus tähti – tähdenlento, jonka nähdessään ihminen voi toivoa. Antiikin Roomassa Spes oli toivon jumalatar ja  Spesian tähtitunnus kuvaakin opiskelemiseen liittyviä toiveita, haaveita ja ponnistamista kohti uutta.

Spesia on uusi oppilaitos, mutta sillä on vahvat juuret. Oppilaitosta ylläpitää Ammattiopisto Spesia Oy,  jonka omistavat Invalidiliitto ja S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr.  Bovallius on järjestänyt ammatillista koulutusta  vuodesta 1905 alkaen ja Invalidiliitto vuodesta 1942.